Pyällyspuun oksalta
28.3.2015
Sukuseuan oma lehti PYÄLLYSPUU ilmestyy Vappuviikolla. Kiitoksia Haveristen sukuseuran lehteen kirjoituksensa lähettäneille, jotka antavat omat mietteensä ja tarinansa julkaistavaksi yhteisessä julkaisussa. Olen koonnut lehteä ja Pyällyspuuhun tulevia kirjoituksia entiseen tapaan. Uusi taittaja Terhi Sivonen taittaa lehden tarinoineen ja kuvineen uuteen muotoon. Mikä ihaninta julkaisusta tulee nelivärinen. Se antanee puhtia suvun jäsenille aktivoitua entisestään merkitsemään ylös oman suvun kertomuksia. Lehdellemme ne ovat kullanarvoisia ja osa päätyy myöhemmin myös Haveristen kakkoskirjaan. Mauno Haverinen kilpailutti painotalot ja sukuseuran hallitus siunasi espoolaisen Hannun painotalon painamaan Pyällyspuun kevätlehden 2015. Aikataulu pitänee ja Vappuviikolla sukuseuran jäsenet saavat omat Pyällyspuunsa luettavakseen painotalotuoreina.
Terkuin Anu Piironen/Pyällyspuu 2015 |