Muistutus tarinoihin uppoutumiseen
24.9.2015
Muistutus sukuseuralaisille ja muille sukulaisille. Kaksipäiväinen suvun kokoontuminen Kuhmossa kesällä 2016 lähenee. Alkanut syksy tuo pian talven ja uuden kevään, jonka jälkeen kokoonnumme yhteiseen tapahtumaan, luonnonkauniiseen Kuhmoon. Haveristen Kirjan osa 2 olisi tarkoitus julkaista siihen mennessä. Tarinoita kirjaa varten kerätään vielä Pyällyspuun toimituksessa. Kun puolukka-aikakin alkaa olla lopuillaan voi syksyilloin pysähtyä yhteisen sukukirjan tekemiseen koostamalla oman lähipiirin tarinoita. Ottaisin mielelläni vastaan tarinoita, joita jokaiselle varmasti on kertynyt elämäntaipaleen matkalla. Perheen pienokaisen syntymä, iloiset isovanhemmat, opiskelujen aloittaminen, naapurin metsänraivaus, mummin lihapadat, ukin marjaretket, karhun jäljet pihapiirissä jne... aiheitahan meidän jokaisen elämässä riittää. Haveristen 1-kirjasta löytyy muunmuassa edesmenneen äitini Mirja Marjasen ja enoni Liisa puolison haastatteluun perustuva tarina isomummostani Kustaava Haverisesta, jota minä en ehtinyt hänen eläessään tapaamaan. Haveristen 1-kirjassa oleva kertomus valottaa isomummo Kustaavan persoonaa ja aikaa, jolloin hän on äitini lapsuusmaisemassa vaikuttanut. Muistelkaa, maistelkaa mennyttä ja tulevaa. Kirjoitelkaa hyvät sukulaiset - Haveristen sukuseuran hallitus on antanut nyt siihen mainiot mahdollisuudet päättämällä julkaista Haveristen kirja 2-osan kesällä 2016.
Puolukkaretken jälkeen - Syyskuun toiseksi viimeisellä viikolla 2015
Anu Piironen/Pyällyspuu2015
|