Liisa Hoffren ja Kalevi Haverinen tutustuivat toisiinsa asuessaan samalla Kuhmon Lauvuskylän vaaralla naapureina 40-luvun lopulta lähtien. Molemmat olivat perustamassa Haveristen sukuseuraa. Perustamiskokouksessa 1986, Kalevi Haverinen tuli valituksi suvun oltermanniksi. Peltoahon pirtti on hiljentynyt lasten lennettyä pesästä ja Liisan jäätyä leskeksi, mutta muistot ovat läsnä ja yhteydenpito lähi-ihmisiin vielä virkeää emäntä Liisan elämässä. Peltoahossa on rakennettu maaseudun tulevaisuutta vuosikymmeniä. Karjankasvatuksen ja peltoviljelyn tilalle on seuraava sukupolvi tuonut metsäkoneurakoinnit maaseudun yritysmuotona.

Liisan Kalevi oli Haveristen sukuseuran ensimmäinen oltermanni

Liisa Haverisen haastattelu ja teksti: Anu Piironen

Haveristen sukuseuran perustamiskokouksessa 1986, Kuhmon Timonniemellä valittiin sukuseuran enimmäiseksi esimieheksi eli oltermanniksi kuhmolainen Kalevi Haverinen.

Edesmenneen oltermannin puoliso, Liisa Haverinen on keittänyt perunat, lihapadat  ja vehnäskahvit jo vuosikausia yksinään, pirttinsä modernissa keittiössä. Kahvipöytään riittää tervetulleita kävijöitä 10-lapsisen perheenäidin lapsissa, lastenlapsissa, lastenlastenlapsissa, sukulaisissa ja ystävissä.

Liisa on elänyt jo vuosia leskenä, Kalevi puolison menehdyttyä vakavan sairauden jälkeen. Yhteiselämän muistot ja lauvuslainen elämänmeno on Liisalla tuoreessa muistissa.

Avioliiton kautta Haverittareksi päätynyt Liisa kertoo Haveristen aina ottaneen vieraat ystävällisesti vastaan.

Saman vaaran naapurit

Kuopiolainen Liisa Hoffren tuli sotalapsena Ruotsista, vuonna 1946 suoraan Kuhmoon. Äiti Marjatta oli muuttanut Lauvuskylälle ja avioitunut lapiovaaralaisen, Armas Haverisen kanssa. Liisa oli palatessaan 12-vuotias.

Samalla vaaralla, naapuritalossa asusti Liisan isäpuolen, Armaan veli, Matti Haverinen. Kalevi oli Matin vanhin, poika, pyhästä avioliitosta Martta Ahtosen kanssa.

Nuoret Liisa ja Kalevi tutustuivat Lapiovaaralla ja menivät naimisiin vuonna 1951. Liisa kertoo hymyillen, että paikallisesta kukkakaupasta löytyi kolme kukkaa hääkimppuun ja yksi katkennut kukka Kalevin vihkipuvun rinnukseen.

Pariskunnalle syntyi neljä lasta Lapiovaaralla. Myöhemmin, vuonna 1956 perhe rakensi omakotitalonsa muutaman kilometrin päähän Lapiovaaralta. Perhe kasvoi suurperheeksi, kun Peltoahon Liisalle ja Kaleville syntyi vielä kuusi uutta Haverista.

Peltoahoksi nimetty Kalevin ja Liisan kotitilan paikka oli entinen autio, josta Haverisia oli ammoin muuttanut valtion torppaan.

Leipä oli aluksi tiukassa, mutta Kalevi ja Liisa Haverinen laittoivat yritteliäisyyden rattaat liikkeelle. Lisäsivät karjalukua, peltomaata ja rakensivat lisääntyvälle karjalle uuden, isomman navetan.

Edistyksellinen 50-luku

Kajaaniyhtiö möi Peltoahon farmareille viljelymaata. Liisa hoiti lapset ja karjan, Kalevi kulki myös metsätöissä ja perheen talous koheni ahkeruuden ja yrittäjähenkisyyden ansiosta.

Kainuusta Kalevi ja Liisa eivät ole kauemmaksi kaivanneet. Matkat sukulaisiin ja virkistymään muuallekin toivat viljely-ja karjatilan isännän ja emännän arkeen ajoittain vaihtelua.

Liisa Haverisen mielestä 1950-luku oli edistyksen aikaa Kuhmossa, Haveristen suvussa ja omassa perheessä.

”Ihmiset kiinnostuivat asioista ja yrittivät eteenpäin”, kertoo Liisa Haverinen.

”Kuhmon kylillä oli paljon harrastustoimintaa. Maa -ja kotitalousnaisten kursseilla ja käsityöpiireissä käytiin. Lisäksi oli evankelioimisyhdistyliike ja ompeluseuroja. Vaikka oli lapsia paljon, niin silti koetettiin päästä lähtemään.”

Liisa Haverinen korostaa myös 50-60-luvulla Kuhmon kylillä vallinnutta yhteisöllisyyttä.

”Naapurien kanssa kanssakäyminen oli vilkasta”, hän muistelee.

”Kysymättä mentiin käymään kylässä. Haveriset ovat aina lähteneet ja sopeutuneet olemaan toisten ihmisten kanssa.”

Liisa Haverinen korostaa kristillisen armon osuutta omassa elämässään.

”Armo ja suojelus on aina ollut elämässämme täällä Peltoahossa ja siunaus tehdylle työlle”, hän sanoo.