Hyviä uutisia hallituskokouksesta Pieksämäeltä

9.9.2019

Martta, Mauno ja Veikko Haverinen sukuseuran hallituskokouksessa Pieksämäellä 7.9.2019 (Kuva: Anu Piironen)
Martta, Mauno ja Veikko Haverinen sukuseuran hallituskokouksessa Pieksämäellä 7.9.2019 (Kuva: Anu Piironen)

Haveristen sukuseura ry:n hallitus kokoontui Pieksämäellä 7.9.2019. Veikko Haverinen on saanut koottua loppuun Haveristen Kirjan II-osaan yli 15 000 Haverisen ja heidän jälkeläistensä tiedot. Hän on sulkenut tietokannan ja siirtänyt kirjan toimittamisen Fm Ari Kolehmaiselle, joka on tarkistanut Aarno Haverisen tutkimustuloksia. Kolehmainen on myös perehtynyt dna-tekniikkaan, jolla saadaan 100 prosenttinen varmuus oman suvun juurista.

Haveristen Kirja II on saatu Veikko Haverisen kuusivuotisen keräystuloksen jälkeen yli 15 000 nimeä. Hän on ahkeroinut sukutaulujen parissa asetellen palasia tarkasti kohdilleen ja elokuun lopussa tietokanta sulkeutui. 

Haveristen sukuseura käyttää ulkopuolista asiantuntijaa Fm Ari Kolehmaista, joka toimittaa Haveristen Kirja II ja tekee siihen vielä oman historiakatsauksen. 

Kirjan taittaa Terhi Haverinen ja kirja on tarkoitus saada myyntiin marraskuussa. Ennakkotilaukset jo lokakuun loppuun mennessä.

Mauno Haverinen on laatinut ilmoitus/mainoskaavakkeen, jota tarjotaan vielä yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat tukea kirjan valmistumisen edistymistä. Jos tulee mieleen joku yrittäjä, niin kysy ja pyydä ottamaan Mauno Haveriseen yhteyttä.

Vuosikymmenten takaisista Pyällyspuu-lehdistä valitaan muutamia henkilö/historia-tarinoita kirjaan painettaviksi. 

 

Hyvää syyskesää

Terveisin Anu Piironen/Pyällyspuu