Hyvää Adventin Aikaa

2.12.2019

Hyvää ensimmäistä adventtia ja itsenäisyyspäivän viikkoa.
Hyvää ensimmäistä adventtia ja itsenäisyyspäivän viikkoa.
Alkaa joulun odotus muillekin kuin Akuliinan vanhalle tonttuparille.
Alkaa joulun odotus muillekin kuin Akuliinan vanhalle tonttuparille.

Vuosi on jälleen mennyt vinhaa vauhtia. Vanhaa vuotta on enää neljä viikkoa ja kaksi päivää jäljellä. Pääsemme pian juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä valmistautuen samalla joulun viettoon.

Jouluun valmistautumisessa tavaraa tärkeämpää on tunne siitä, että on rakastettu ja tärkeä ihminen edes kaikkein läheisimmilleen. 
Joulun hyvä sanoma ei tavoita sydäntä, joka kylvää vihansiemeniä ympärilleen. Kovuutta ja pahantahtoisuutta pursuaa muutenkin yllinkyllin joka tuutista.

Kukaan ei voi tavoitella täydellisyyttä, mutta hyvyyttä ja hyväntahtoisuutta voi harjoitella jokaisena uutena aamuna. Hyvästä huomenesta voi alkaa hyvä päivä. Hyvän yön toivotusten jälkeen saa herätä jälleen hyvään huomeneen.

Kukaan ei säästy elämänsä aikana huolilta. On työttömyyttä, opiskeluhuolia, eroja, terveyshuolia, unelmien lässähdyksiä, kilpailuasetelmia työpaikoista, epäoikeudenmukaisia tilanteita ja huolta läheisten turvallisuudesta muuttuvassa maailmassa. 
Hyvät Haveristen sukuseuran jäsenet ja heidän läheisensä ollaan armollisia itsellemme. Pyritään ratkaisemaan solmukodat ensin itsemme kanssa, siten on helpompi päästä sopuun toistenkin kanssa.

Hyvät ajatukset ja teot rakentavat ympärilleen lisää hyvää. Myönteisyydellä pääsee monin verroin sujuvammin eteenpäin, kuin suhtautumalla asioihin aina pahimman mahdollisen kautta, jännityksessä ja negatiivisuudessa.

Olipa perheet suuria tai pieniä, on hyvä muistaa sanoa tällä elämänmittaisella matkalla lähimmäisilleen, siis muullonkin kuin adventin ja joulun aikaan kuinka tärkeitä ja rakkaita he ovat.

Tosiasiahan on, että lähipiirisissäsi voi olla asioita, joihin et voi vaikuttaa vaikka kuinka tahtoisit.

Siis hellitä hetkeksi ja voi hyvin.

Hyvää adventinaikaa, itsenäisyyspäiväviikkoa ja joulun odotusta.

Terveisin

Anu Piironen