Tulevia tapahtumia: Haveristen KESÄPÄIVÄT Paltamossa reilun kolmen viikon päästä
2.7.2020
Muistathan ilmoittaa itsesi Haveristen sukuseuran KESÄPÄIVILLE. Näillä näkymillä kesäpäivät toteutuvat sukuseuran hallituksen suunnittelemassa aikataulussa la-su 25.-26.7.2020. Mikäli korona-viruksen aiheuttamia rajoitteita tulee uudelleen, hallitus informoi asiasta uudelleen. Muistathan, että sinun ei tarvitse olla sukuseuran jäsen osallistuaksesi. Jos olet Haverinen tai Haveristen jälkeläinen-se riittää Kesäpäiville. Kevättalvella 2020 pian kokouksen jälkeen, jossa Haveristen sukuseuran hallitus pj. Mauno Haverisen johdolla, suunnitteli kesäpäiviä alkoi aikamoinen korona-härdelli. Vakava pandemia suisti koko maapallon asukkaat poikkeusoloihin. Suomessakin alkoi tulla eduskunnan säätämiä, hallituksen toimeenpanemia rajoituksia rajoitusten perään. Yrityksiä suljettiin, kansalaisten kokoontumis- ja liikkumisvapautta rajoitettiin, että vältettäisiin pandemiaksi yltyneen koronaviruksen eteneminen. Suomessa rajoitukset tepsivät hyvin ja koronan leviäminen kääntyi laskuun, mutta vaara ei silti ole ohi vieläkään ja hygieniasuosituksia kannattaa noudattaa edelleen. Pestä käsiä, käyttää kasvomaskeja paikoissa, joissa on paljon ihmisiä koolla ja huolehtia turvaväleistä, jos joutuu jonottamaan vaikkapa ruokajonoissa. Ikäihmisten ja muihin riskiryhmiin kuuluvien kannattaa kesälomallakin ottaa selvää itseään koskevista korona-suosituksista. Haveristen sukuseuran kokouksissa on viime vuosien aikana ollut maksimissaan 30-40 ihmistä. Sikäli KESÄPÄIVÄT Kainuun Opistolla Paltamossa ilmeisesti kuitenkin toteutuvat. Tämän hetkinen koronarajoitus on Suomen hallituksen suositusten mukainen, maksimissaan 50 ihmistä. Kannattaa siis ilmoittautua NYT, että Haveristen sukuseuran hallitus pystyy organisoimaan kesäpäivien tapahtumia vielä, mikäli ilmoittautuneiden määrä pitkän koronakevään jälkeen hupsahtaisi satamääriin.
Seuratkaa ilmoittelua ja nauttikaa kesästä. Heinäkuun terkuin, itsensä jo KESÄPÄIVILLE ilmoittanut. Anu Piironen/Haveristen sukuseura ry
|