Tarina.. Kuhmon käärmekuningas ”TUOHIKOIVU”

Kuhmon käärmekuningas ”TUOHIKOIVU”

Kuulin kerran tämän tarinan ja kirjoitin sen muistiin. Näin tapahtui, kun taikuus ja vanhoillisuus olivat vielä Kainuussa voimissaan. Joskus kauan sitten tätä maata asutettiin ja jopa pakotetiin rakentamaan hirsipirttejä ja maatiloja kauas ja vielä kauemmas. Saunajärvelle, erään lahden molemmille puolille nousi lähes samanlaiset isot hirsi pirtit. Hyvä oli alku. Se oli onnen ja sovun aikaa, mutta sitä ei kestänyt pitkään. Eteläpuolella lahtea ollut talo menestyi. Siellä kaikki näytti onnellisemmalta. Siellä oli kauniimpi vaimo, taitavampi isäntä, kauniimmat lapset, terveemmät hevoset. Laulun ja tanssin ja ilonpidon äänet kuuluivat sieltä joka ilta. Pohjoispuolen talon isäntä alkoi epäillä, luulla ja kadehtia. Hänellä oli muka kaikki rumaa ja pientä, eikä hän osannut edes laulaa. Hän oli tyytymätön kaikkeen omaansa. Kaikenlaisista pikkuasioista oli tullut riitaa.

Hän otti esille kotijumalansa ja tökki niitä äimällä, isolla parsinneulalla joka puolelle niiden vartaloa. Hän huusi, melusi ja sepitti loitsujaan. Hän toivoi naapuriin sairauksia. Tuhkarokko, sikotauti ja vesirokko tulivat kyllä ajallaan tähänkin kylään.

Kesällä Esko näki mustan ison kyyn luikertelevan pirttinsä alle. Hän pyydysti sen ja laittoi häkkiin. Yllätys oli suuri, kun käärme sihisi, Hizzz, hizzz, siiih ja sanoi. ”Kuulehan Eskoseni, toteutan kaikki toiveesi, jos teet minulle kultaisen kruunun ja julistat minut käärmeiden kuninkaaksi”. ”Mistä tiedät nimeni”, kysyi Esko. ”Tiedän mistä tiedän, minä olen seuraillut sinua ja kärsimystäsi”, sanoi käärme. Esko otti paksun kultaisen kihlasormuksensa ja takoi sitä pajalla pienen kultaisen kruunun. Esko laittoi kultaisen kruunun kyy käärmeen päähän ja julisti loitsua ölisten, ”Julistan sinut kruunupää kyy, käärmeiden kuninkaaksi.” Hizzz, hizzz Siiih ja kiitos”, suhisi Kyy kuningas. Kesä kului ja Eskon kiukku ja kateus vastarannan naapuria kohtaan muuttui yhä mustemmaksi ja pelottavammaksi.

Lämpimänä pimeänä ja tyynenä syysiltana Esko otti kyyn häkistä, teki nuotion, laittoi kruunupää kyy kuninkaalle pienen tuohikontin selkään ja täytti kontin hehkuvilla hiilillä. ”Lupasit täyttää kaikki toiveeni”, kihisi Esko kateudesta hikisenä. Esko vei käärmeen lapiolla rantakivelle ja komensi loitsuin käärmettä. ”Nyt sinä pirulainen uit tuon järven yli, nouset mäelle ja luikertelet vastarannan pirtin alle ja jäät sinne”. Iso kyy kipristeli epäuskoisena, mutta luvattu, mikä luvattu. Käärme ui lahden yli. Pieni hiilen hehku tuikki pimeällä järvellä. Käärme nousi mäelle ja luikerteli pirtin alle. Kuiva hirsinen pirtti syttyi heti liekkeihin. Sen palo oli valtava. Näytti, kuin tuli nostaisi pirtin taivaaseen pimeässä illassa. Asukkaat pelastuivat, koska koko perhe oli ollut hevosilla kyläilemässä Kuhmossa.

Pirtti paloi perustuksiaan myöten. Käärme säikähti, karkasi ulos ja luikerteli mäen alas. Se ui järven yli takaisin ja luikerteli savuava tuohi hiilikontti selässä isäntänsä pirtin alle suojaan. Syttyi vielä suurempi toinen tulipalo pimeässä yössä. Pirtti näytti, kuin hyppäävän ylös perustuksiltaan valtavassa palossa ja luhistui hiilikasaksi. Käärme ryntäsi viime hetkellä ulos, mutta oli jo palanut pahasti. Se kuoli kruunu päässä pihakivelle. Seuravana päivänä talon isäntä Veikko tuli hevos parivaljakollaan Kuhmosta perheineen kotiinsa, jota ei enää ollut. Pikkupirtti ja savusauna sentään jäivät palamatta. Kyllä me tästäkin selvitään, sanoi Veikko rakkaalle Arja vaimolleen. Kyläläiset talkoilla rakensivat Veikolle ja Arjalle uuden kodin. Talon valmistuttua sen siunasi ja vihki käyttöön Kuhmon seurakunnan pappi. Iltaisin talosta kuului jälleen laulu, tanssi ja ilonpito.

Eskolle kävi huonommin. Aluksi hän lähti perheineen kerjuulle, mutta myöhemmin he menivät Pietariin tykkitehtaan valimolle töihin. Lopulta he päätyivät Venäjällä maaorjiksi Pihkovan alueelle.

Kuopiossa 3.5.2022 Antero Kärnä